Roadman-ilmiön näkyvyys kaduilla
Roadman-kulttuuriin liittyvät rikokset, erityisesti ryöstöt,
ovat lisääntyneet nuorten keskuudessa ja niissä havaitaan samankaltaisuutta Roadman-ilmiön kanssa.
Poliisi on huomannut, että ryöstöissä käytetään yhä enemmän uhkailua veitsellä
tai muilla aseilla, ja kohteina ovat usein kalliit merkkivaatteet ja tavarat. Roadman-kulttuurin
ilmentyminen näkyy myös eriasteisissa väkivaltarikoksissa. Nämä
rikokset tapahtuvat usein julkisilla paikoilla, kuten rautatieasemilla tai
kauppakeskuksissa, ja niihin liittyy usein Roadman-ilmiön piirteitä. Poliisit,
jotka partioivat kaduilla, havaitsevat selvästi Roadman-tyylin ilmentymisen
katukuvassa. Haastateltujen poliisien mukaan Roadman-kulttuuri näkyy myös
erilaisina aseistautumisina, joita nuoret maahanmuuttajataustaiset pojat
kantavat julkisilla paikoilla, kuten teräaseita, nyrkkirautoja, astaloita,
kaasuja ja kuulapyssyjä. Nämä havainnot osoittavat, että Roadman-kulttuuri voi
vaikuttaa paitsi nuorten käyttäytymiseen ja rikolliseen toimintaan myös yleiseen turvallisuuteen. Viranomaisten ja
yhteiskunnan on ymmärrettävä näitä ilmiöitä ja on tärkeää pyrkiä ehkäisemään rikollisuutta
sekä tarjoamaan nuorille vaihtoehtoja ja tukitoimia, jotta heidän
elämäntilanteensa ja tulevaisuutensa voivat kehittyä myönteisesti. (Pehkonen,
Pentinpuro 2022,23.)
Nuorisotyöntekijän näkökulma;
Pääsin haastattelemaan erästä jalkautuvaa työtä nuorten parissa
tekevää nuorisotyöntekijää, joka halusi pysyä anonyymina tässä haastattelussa. Haastattelemani
nuorisotyöntekijä on havainnut, että erityisesti 15-vuotiaat teini-ikäiset ovat
omaksuneet Roadman-kulttuurin, joka on lisääntynyt kaduilla vuosi vuodelta.
Tämä ilmiö liittyy usein oman identiteetin hakemiseen. Hän huomauttaa, että
tämän kulttuurin piiriin kuuluessa saattaa tapahtua hölmöyksiä, erityisesti
silloin kun nuoret kuljettavat puukkoa mukanaan. Haastateltavan arvion mukaan Roadman-kulttuurista
kasvetaan yleensä ulos myöhemmin, eikä se enää kiinnosta esimerkiksi yli
18-vuotiaita. Tässä kehitysvaiheessa sosiaalinen media on merkittävässä
roolissa, sillä nuoret saattavat jopa yllyttää toisiaan rikolliseen
elämäntapaan verkossa. He pyrkivät tekemään gangsterimaailmasta kiinnostavaa ja
saavuttavansa kiinnostavuutta jakamalla sisältöä. Haastateltava arvioi, että
tämä ilmiö on enemmänkin esittämistä kuin todellista rikollisuutta. Hän ei
myöskään kokenut Roadman- ilmiön itsessään olevan niin vakava asia, vaan on enemmänkin
huolissaan siitä, niistä nuorista, jotka eivät koe tulevansa hyväksytyksi tai rakastetuksi,
paikoissa, jossa on aikuisia läsnä, kuten kouluissa. Nämä nuoret ovat riskissä ajautua
hakemaan hyväksyntää esimerkiksi rikollisin keinoin. Someen asetettujen
painostusten tekemät rikokset ovat yleensä pöhköilyä, josta jää yleensä aina
kiinni, nämä ovat juuri sitä kuuluisaa teini-ikää. Teini-ikään kun kuuluu aivojen
kehitys, yhteenkuuluvuus, hölmöily ja kokeilu. (Anonyymi haastattelu 2023.)
Omaa pohdintaa:
Itse uskon, että paineet kuulua tähän ilmiöön on nykynuorilla
kovat, koska niin monet ihannoivat tätä ilmiötä tällä hetkellä. Sosiaalinen
media ja koulussa tapahtuvat puheet painostavat kuulumaan porukkaan ja altistavat
rikoksille. Kiltistä ”lapsesta” saattaa hetkessä tulla pikku rikoksia tekevä
nuori. Nuoruus on elämänvaihe, jolloin nuoret etsivät paikkaansa ja
identiteettiään. He kaipaavat ymmärrystä, hyväksyntää ja läheisyyttä
vertaistensa keskuudessa. Nuoret pyrkivät löytämään paikkansa ryhmässä ja
rakentamaan vahvoja sosiaalisia suhteita. Suurissa joukoissa liikkuminen voi
tarjota nuorille turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuuden sulautua osaksi
yhteisöä. Fyysinen läsnäolo ja yhteinen toiminta voivat tuoda nuorille vahvaa
yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tarjota heille mahdollisuuden ilmaista itseään. Epävarmuuden
ja pienuuden tunteet ovat tyypillisiä nuoruudessa, kun nuoret yrittävät
määrittää paikkansa maailmassa. Sulautuminen osaksi massaa voi olla keino
torjua näitä tunteita ja saada vahvempi tunne kuulumisesta ja
merkityksellisyydestä. Nuoret etsivät vahvistusta ja vahvuuden tunnetta
ryhmässä, joka voi auttaa heitä tuntemaan olonsa turvalliseksi ja arvokkaaksi. (Mannerheimin
lastensuojelunliitto.)
Wannabe Roadman, oma kuva |
Roadman-ilmiö on herättänyt monenlaisia mielipiteitä ja
reaktioita yhteiskunnassa. Jotkut ihmiset näkevät Roadman-kulttuurin nuorten
tapana ilmaista itseään ja rakentaa identiteettiään. He saattavat pitää Roadman-tyylistä
ja -musiikista sekä nähdä sen osana nuorten kulttuuria ja populaarikulttuuria
yleisesti. Tällaiset ihmiset voivat arvostaa Roadmanien luovuutta,
itsenäisyyttä ja heidän kykyään tuoda esiin omia ääniään ja kokemuksiaan.
Toisaalta jotkut näkevät Roadman-ilmiön negatiivisena ja
huolestuttavana, erityisesti kun siihen liittyy rikollista toimintaa tai
aggressiivista käyttäytymistä. He saattavat nähdä Roadmanien pukeutumisen,
käyttäytymisen ja slangiin liittyvät piirteet provokatiivisina tai
häiritsevinä. Tällaiset ihmiset voivat olla huolissaan nuorten vaikutteista,
väkivallasta tai rikollisuudesta, jotka saattavat liittyä Roadman-kulttuuriin.
Mielestäni on tärkeää erottaa Roadman-kulttuuri yksittäisten
yksilöiden teoista ja käyttäytymisestä. Jokainen nuori, joka pukeutuu tietyllä
tavalla tai käyttää tiettyä slangia, ei välttämättä ole osa Roadman-kulttuuria
tai liity rikolliseen toimintaan millään lailla. Ymmärtävä ja tasapuolinen
keskustelu voi auttaa tarkastelemaan Roadman-ilmiötä monipuolisesti ja
ymmärtämään erilaisia näkökulmia.
Lähteet;
Anonyymi haastattelu 7.5.2023.
Mannerheimin lastensuojeluliitto. 12–15-vuotiaan
kaverisuhteet. Viitattu 17.5.23. https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/12-15-v/12-15-vuotiaan-kaverisuhteet/
Pehkonen, L., Pentinpuro, A.2022. Roadman-ilmiö Suomessa.
Viitattu 17.5.2023. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/744441/ON_Pehkonen%20%26%20Pentinpuro.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Kommentit
Lähetä kommentti